Ajankohtaista

Plugit Campus on myyty – onnistunut kiinteistökehityshanke päätökseen Pirkkalassa

Lähipiiriyhtiömme UM Kiinteistöt Oy on yhdessä MHR Yhtiöt Oyn kanssa myyneet Pirkkalassa sijaitsevan Plugit Campuksen. Noin 5 100 neliömetrin laajuinen A-energialuokan moderni tuotanto- ja toimitilakiinteistö valmistui alkuvuodesta 2026, ja se on kokonaisuudessaan Plugit Finland Oy:n käytössä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.

Kiinteistön osti Advenis REIM hallinnoima SCPI Eden -kiinteistösijoitusrahasto. Rahasto keskittyy sijoituksiin Benelux-maissa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Pohjoismaissa, ja on laajentunut Suomen markkinoille aiemmin tänä vuonna. Kohde on rahaston kolmas kiinteistöhankinta Suomessa.

Plugitin tarpeisiin kehitetty toimitilakokonaisuus

Plugit Campus kehitettiin vastaamaan sähköisen liikenteen latausratkaisuja tarjoavan Plugit Finland Oy:n kasvavan liiketoiminnan tarpeisiin. Kiinteistöön sijoittuvat yhtiön pääkonttori sekä tuotannon, tuotekehityksen ja toimistotyön tilat.

Pirkkalan yritysalueella sijaitseva kohde tarjoaa Plugitille toimivat ja muunneltavat tilat näkyvällä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella. Rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitiin käyttäjän toiminnallisten tarpeiden lisäksi energiatehokkuus ja kiinteistön pitkäaikainen käytettävyys.

Rakennuksen energiaratkaisuja tukevat maalämpökaivot ja aurinkopaneelit. Hankkeen KVR-urakoitsijana toimi Astora-Rakennus Oy. Maanrakennuksen pohjatyöt sekä keskisyvien maalämpökaivojen suunnittelun ja toteutuksen teki Proinfra Oy.

Käyttäjälähtöistä kiinteistökehitystä

Plugit Campuksen myynti on UM Kiinteistöille merkittävä askel. Hanke osoittaa, kuinka yrityksen tarpeisiin voidaan kehittää laadukas ja energiatehokas toimitilakokonaisuus, joka kiinnostaa myös kansainvälisiä kiinteistösijoittajia.

UM Kiinteistöt jatkaa uusien toimitila-, hanke- ja aluekehityskokonaisuuksien kehittämistä. Yhtiön tavoitteena on toteuttaa kohteita, jotka tukevat käyttäjäyritysten liiketoimintaa ja muodostavat samalla kiinnostavia sijoituskohteita kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille.

Seuraavalle kasvutarinalle on jo paikka valmiina

Plugit Campuksen naapurissa on tilaa myös uusille hankkeille. Aivan Campuksen vieressä sijaitsee UM Kiinteistöjen vapaana oleva 16 759 m²:n tontti teollisuus- ja varastorakentamiseen. Tontti on kenties Pirkkalan vapaista tonteista näkyvin, aivan moottoritien kupeessa. Erinomainen sijainti ja liikenneyhteydet tekevät tontista kiinnostavan kohteen uudelle teollisuus- tai varastohankkeelle.

Olisiko tässä paikka yrityksesi seuraavalle toimitilalle? Tutustu tonttiin tästä ja ota yhteyttä!

Liza Ageeva
Hankekehitysjohtaja, UM Kiinteistöt Oy
+358 43 826 7610
liza.ageeva@umkiinteistot.fi

Muut uutiset