Ajankohtaista

UM Yhtiöt Oy tiedote 14.1.2025

UM Yhtiöt Oy kehittyy ja vahvistaa tulevaisuuden tavoitteitaan johtamis- ja hallintorakenteitaan uudistamalla. 7.1.2025 alkaen yhtiön uutena toimitusjohtajana on aloittanut KTM Mikko Sillman, joka tuo mukanaan vahvaa talousosaamista ja kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä. UM Yhtiöt Oy:n pitkäaikainen toimitusjohtaja ja yrittäjä Mikko Uusi-Marttila jatkaa UM Yhtiöt Oy:n hallituksen puheenjohtajana ja siirtyy UM Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtajaksi.
Uusi-Marttila katsoo muutoksen olevan luonteva askel yhtiön kehityksessä:

”UM Yhtiöiden matka on ollut monivaiheinen, ja minulle on tärkeää, että yhtiö saa uusia näkökulmia ja kehittyy. Haluan keskittyä jatkossa syvemmin kiinteistöpuolen kehittämiseen ja olla mukana rakentamassa kestäviä ratkaisuja asiakkaillemme. Mikko Sillmanilla on vahva talousosaaminen ja tuoreita näkökulmia, jotka tukevat UM Yhtiöiden seuraavaa kasvuvaihetta. Olen erittäin innoissani hänen nimityksestään.”

Mikko Sillman tuo mukanaan monipuolisen kokemuksen erityisesti konsernin talouden johtamisesta ja vankan taustan liiketoiminnan kasvattamisesta. Hän on toiminut viimeksi GRK-konsernin talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

”Olen erittäin innoissani saadessani mahdollisuuden johtaa yhtiötä, jolla on hieno 30 vuoden historia useiden yritysten liiketoimintojen kehittämisestä ja kasvattamisesta. Odotan innolla yhteistyötä koko organisaation ja hallituksen kanssa ja uskon, että yhdessä saavutamme hienoja tuloksia. Keskitymme UM Yhtiöiden liiketoimintojen kehittämiseen ja kasvattamiseen arvojemme mukaisesti; panostamalla erityisesti innovaatioihin ja vihreää siirtymää tukeviin toimintoihin sekä olemalla luotettava ja haluttu kumppani kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme.” Sillman toteaa.

UM Yhtiöt Oy toivottaa Mikko Sillmanin lämpimästi tervetulleeksi taloon ja menestystä yhtiön johtamiseen.

Vahvistusta hallitustyöhön ja strategiseen kehitykseen

UM Yhtiöt Oy vahvistaa kehittymistään myös uuden hallituksen avulla, joka tuo yhtiölle lisää asiantuntemusta ja tukea strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Hallituksen uusina jäseninä aloittavat Marko Tuunainen, Pertti Nieminen ja Pentti Kuusela. Uudistusten myötä yhtiö tähtää kestävään kasvuun ja markkina-asemansa vahvistamiseen liiketoiminta-alueillaan.
Uusi-Marttila uskoo, että muutos hyödyttää kaikkia osapuolia:

”Olemme kehitysyhtiö, ja tämän hallitusmuutoksen myötä saamme laaja-alaisempaa osaamista yhtiöidemme organisaatioiden kehittämiseksi ja kasvutavoitteiden saavuttamiseksi. ”

Lisätiedot:
Mikko Sillman, toimitusjohtaja (7.1.2025 alkaen), +358 50 350 7879, mikko.sillman@umyhtiot.fi

Muut uutiset